Quantcast
Channel: Lily.fi - terveys
Viewing all articles
Browse latest Browse all 780

Uudet ravitsemussuositukset, vanhat terveysriskit?

0
0

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uusittiin kotva sitten. Ravitsemussuositukset, nehän ovat niitä maatalouden ja muiden vilunkipeli-instanssien rahoittamia pseudotutkimuksiin pohjautuvia höpönlöpö-suosituksia, joissa ei yhtään tarpeeksi ylistetä kookosöljyä ja gojimarjaa vaan huijataan sinisilmäistä kuluttajaa kehotuksilla myrkkyviljojen, vaarallisen maidon ja ihan ankeiden puolukoiden syöntiin. Pois ne minusta! Vai? Juupas. Eipäs!

Vaikeaksi on ravinto- ja rasvakeskustelu mennyt. Karppaus ja luonnonmukaisemman ruoan suosiminen ovat nostaneet voin ja rasvaisten maitotuotteiden sekä lihan kulutusta, mutta onko niiden epäterveellisyys osoittautunut myytiksi? Osa asiantuntijoista sanoo kyllä, osa ei. Vielä kun vertaisympyrät sanovat ihan mitä sattuu, on peruskuluttaja on aika ymmällään sen suhteen, mikä nykyisin aiheuttaa mitäkin. Syön mielelläni voita, rasvaista lihaa ja juustoja ja juon kahvini vähintään kevytmaidolla. Toivoisin kovasti, että kovan rasvan ryystäminen olisi sittenkin terveysteko, mutta selvyyteen asiasta en ole päässyt.

Sydänoireitteni tutkimisen yhteydessä sain pikaisen virallisterveellisen ravitsemuskertauksen lääkäriltäni (lääkärit eivät tiedä mistään mitään! He ovat lääketehtaiden aivopesemiä!). Koska suvussani on alttiutta sepelvaltimotaudille, pitäisi minun saada "paha" kolesterolini nykyisestä 2.7 alle 2.5 lukemaan. Ravinnossa tulisi rajoittaa syödyn juuston, rasvaisten maitotuotteiden, rasvaisen lihan, suklaan, äyriäisten ja kananmunan keltuaisten määrää. Olin hiukan että mitä muka jää enää jäljelle joten lääkäri täsmensi, että kaikkia saa syödä, mutta ei mielipuolisia määriä ja koko ajan.

Yksi ruokapyramidi, kuva omaterveyteni.fi-sivusto.

Niin, se sepelvaltimotauti. Muistatteko yläasteen terveystiedon tunnilta tuon übertylsän sanan? Hei tytöt ei supista siellä takarivissä, tämä koskee teitäkin! Terveyskirjasto kertoo, että Sepelvaltimotauti johtuu sepelvaltimoiden ahtautumisesta. Sepelvaltimot sijaitsevat sydämen pinnalla ja huolehtivat sydänlihaksen hapensaannista ja ravitsemuksesta. - - Sairaus on yleisempi iäkkäillä, mutta puolet potilaista on alle 65-vuotiaita. Sepelvaltimotauti on yleisin kuolinsyy, vuosittain siihen kuolee noin 13 000 suomalaista. - - Sepelvaltimotautia aiheuttavat riskitekijät, joista tärkeimmät ovat tupakointi, kohonnut veren kolesteroli, kohonnut verenpaine ja diabetes. [tummennus minun]

Hesari kirjoitti kovien rasvojen suosion lisääntymisestä ja veren rasvapitoisuuden kasvamisesta lapsilla: Tutkijoiden mielestä kovien rasvojen kasvanut suosio on syyllinen siihen, että vuosikymmeniä jatkunut veren rasvapitoisuuden lasku on lapsillakin kääntynyt nousuksi. Viime vuonna julkaistu kansallinen Finriski-tutkimus osoitti, että suomalaisten kolesteroliarvot ovat kääntyneet nousuun koko maassa. Vuoteen 2007 saakka arvot laskivat yhtäjaksoisesti vuodesta 1982. -- Kolesterolitutkimusta 30 vuoden ajan tehnyt professori Petri Kovanen Wihurin tutkimuslaitoksesta pitää ruokavaliotrendin yhteyttä kolesteroliarvoihin kiistattomana."Kun kovien eläinrasvojen käyttöä vähennettiin ja ne korvattiin pehmeillä kasviperäisillä rasvoilla, sepelvaltimotauti väheni koko väestössä. Nyt on käymässä toisin päin", Kovanen sanoo. -- Kolesteroliasiantuntijat eivät kritisoi vähähiilihydraattista ruokavaliota, vaan kovien rasvojen suosimista.

Mutta toisaalla sanotaan, että kovia rasvoja syytetään syyttä! Maallikoiden lisäksi tutkijatkin ovat erimielisiä niiden vaikutuksesta terveyteen. Googlaamalla löytää näkemystä suuntaan ja toiseen sekä molempien tueksi esitettyjä tutkimuksia. Siitä huolimatta, että olen kohtalaisen tottunut kaivelemaan tietoa erilaisista lähteistä, jään hämmennyksen tilaan. Ihmetystä lisää se, että ravitsemussuosituksien sisältö vaihtelee maasta toiseen.

Tässä taitavat olla ne vanhat suositukset. Ja on muuten muutenkin hiukan eri näköinen. Kuva Leipätiedotus.

Koska minulla ei ole aikaa eikä voimia etsiä totuutta jostain tuolta ulkoa, tässä vaiheessa olen päätynyt uskomaan siihen mitä asiantuntijat (oikeat, tieteellisin perustein asiantuntijoiksi ansioituneet) suurimmalle osalle ihmisiä suosittelevat. Siis näihin ankeisiin virallisiin ravitsemussuosituksiin.

Suositukset tehdään näytön pohjalta, ei arpomalla. Toki kyseisen maan ruokakulttuuri vaikuttaa suosituksiin, mutta ei se tarkoita sitä, että kansaa huijattaisiin. Väestötasoa koskettavilla ravitsemussuosituksilla pyritään muun muasa ehkäisemään sepelvaltimotaudin kaltaisten kansansairauksia. Suositukset ovat suuntaviivoja, joita noudattamalla tutkimusten valossa voi vaikuttaa sairastumisriskiinsä, voida hyvin ja syödä pääosin terveellisesti. Totuus lienee, että aika iso osa väestöstä ei syö edes näiden linjausten mukaan. Osa syö terveellisemminkin, mikä ei tarkoita sitä että väestötasoinen suositus olisi huono.

Entäs tämä sitten? Kuva tohtori.fi-sivusto.

Kaikkien meidän kroppa toimii jossain määrin omalla tavallaan, joten voi olla, että joillekin esimerkiksi suuremmasta määrästä kovaa rasvaa ei ole haittaa. Toiset kokevat saavansa oireita viljasta, mutta monet voivat sitä täysin ilman hankaluuksia syödä. Koska jokaista ei voida näissä suosituksissa yksilöllisesti huomioda, ovat suositukset sellaiset, jotka tämänhetkisen tiedon valossa ovat parhaat mahdolliset mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä.

Trendikkäät ruokavaliot lupaavat huipputerveyttä nyt ja huippukroppaa huomenna, ne saattavat jättää kyseisen dieetin pitkäaikaiset vaikutukset ja (tylsillä sanoilla täytetyt, kuivat ja ummehtuneen oloiset) tutkimukset huomiotta. Koska suositusten sijaan on paljon hauskempaa syödä mutun mukaan ja salaliitto nyt vaan on paljon jännempi juttu kuin sepelvaltimotauti.

***

Apparently animal fats are still not healthy and to some of us they are more hazardous than to others. But it's really hard to find out what is the truth about risks in a diet.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 780

Latest Images

Trending Articles